Car Crash

Ajotaitohattu ja museoautot museoteillä

Liikenteessä tapahtuu. Ikäviä asioita. Olen tutkinut kolmisenkymmentä vuotta liikenneonnettomuuksia ex Kymen läänin alueella. Noin 500 uhria - laskennallisesti 2,4 miljoonaa eruoa per uhri 1,2 mrd €! Jokaisesta 32 menetettyä työvuotta, suuri murhe ja suru lähipiirille. Lisäksi loukkaantuneiden 900 000 € henkilöä kohden ja runsaat taloudelliset vahingot. Sairaalahoidot ja kuntoutus, vammautuneet.

Nollavisio. Kukaan sääntöjen mukaan käyttäytyvä ei kuole eikä loukkaannu vaikeasti liikenteessä. Kyseessä on yhteiskuntasopimus liikenteen käyttäjien, suunnittelijoiden ja päättäjien välillä. Poliitikkojenkin toiminta ontuu. Liikumme museoteillä museoautoilla. Suomessa on 521 867 autoa joista sähköautoja 44 530. Satsausta autokannan uudistamiseen tavalliselle käyttäjälle ei ole tehty. Biopolttoaineet ovat mahdollisia kaasun, etanolin ja dieselin osalta. Suomessa autojen keski-ikä on 12.6 vuotta – siis puolet autoista 260 000 on tätä vanhempia. Kolariturvallisuus ja tekniikka ei ole ajanmukaista. Autovero on syynä surkeaan autokantaan. Autoveron tuotto tulee suhtauttaa sen aiheuttamiin onnettomuuskustannuksiin. Säästöt menetyksissä, sairaanhoidossa ja kuntoutuksessa on laskettu. Epärealistiset tavoitteet on uudistettava.

Suomessa on neljäkymmentä tietä, joiden turvallisuus on hirvittävän huono ja joilla tapahtuu eniten onnettomuuksia. Alueellamme Hamina-Taavetti tie nro 26 ja Kouvola–Kotka tie nro 15 ovat umpisurkeita. Kyseisille teille tulee välittömästi rakentaa keskikaiteellinen 2/1 tie jossa liikenne sujuu ja törmäykset vastaantulijaan ovat mahdottomia.

Liikkuvan poliisin lakkauttaminen on virhe, mutta sen voi korjata. Norjassa, jossa liikenneturvallisuus on maailman paras (15/1 000 000 kuollutta, Suomi 40/1 000 000), liikkuvaa poliisia ei ole lakkautettu.

Liikenteessä ratkaisee asenteet ja ajokyky sekä kalusto.

 

-- Antti Pellinen